BWW arvio: MOMENTUM Svenska Teatterilla

Esiintyjät: Karin Boström, Dina Fierens, Eva Gustafsson, Merita Hildén, Jessica Korkman Lopes, Olivia Laaksonen (danskapten), Merete Lindholm, Katie Lindqvist, Jenina Nyström, Anna Rosendal, Rebecca Strömsten

Bändi: Kapellmästare Mika Westerlund (piano), Elis Krzywacki (elgitarr), Oscar Fagerhed (bas), Edvard Busck-Nielsen (trummor), Ivar Sundman (tenorsaxofon, barytonsaxofon), Anton Taleiko (trumpet, flygelhorn), Oskari Matinlassi (trombon), Paavo Hartikainen (trombon)

Svenska teatterin nuorten Nya Tadam ryhmä täytti 25-vuotta. Juhlanäytös Momentum kasasi yhteen kappaleita esityksistä, joita on nähty Nya Tadamin matkalla, mutta omilla sanoituksillaan. Kävin katsomassa 30.11. päivänäytöksen.

Esitys alkaa huolestuneilla supatuksilla verhon takaa, jotka kuulemme kaiuttimilla. Verho nousee ja näämme ikäänkuin Fame musikaalin loppun. Puvut ovat ihanan värikkäitä, mutta energia on aluksi hieman alhaista. Siitä voi toisaalta syyttää myös kaamosta ja flunssakautta.

Fame loppuu ja ääninauhalta tulee aplodeja näyttelijöillemme, mutta oikea yleisökin taputtaa mukana. Crew-paitainen tuo kukkia. Mutta yhtäkkiä tuleekin kuulutus: on jokin vika, täytyy jäädä istumaan ja odottamaan lisäohjeita. Lockdown.

Mitä sitä voisikaan tehdä? Suuri näyttämö on käytössä!

Esityksestä huokuu nuorten maailma aidoimillaan: väärinkäsityksiä, huolenpitoa, Co-star astrologiaa ja pelottavia tilastoja. Jokaisella on oma juttunsa, jonka he tuovat esiin esityksen aikana joko puheessa tai musiikissa.

Lempi kohtaukseni olikin unelmarinki, jossa jokainen kertoi unelmistaan - kenties oikeistakin. Vaikka kaikki olivat mukana nuortenteatterissa, eivät kaikki halunneet näyttelijöiksi. Jotkut unelmat olivat ihan "tavallisia" ja niitä oli todella ihana kuunnella. Nykymaailma luo niin väärää kuvaa siitä, mikä on tavoittelemisen arvoista, että oli terapeuttista nähdä, että joku ei tavoittele tähtiä vaan esimerkiksi elämää hippikylässä.

Esityksessä kuultiin siis tuttuja biisejä, mutta uusilla sanoituksilla, jotka kertoivat nuorten elämästä ja tilanteista ja se toimi. Lempi musikaalikohtaukseni oli He had it coming, missä esiintyjät lempeästi naljailivat myös nuorille muusikoille läpikuultavan tehosteverhon taakse, ottaen heidät verbaalisesti osaksi esitystä. Patriarkaatti ei tue ketään!

He had it coming -kohtauksessa oli paljon tasoja, energiaa ja hyvää kerrontaa musiikin keinoin, mutta myös puhekerronnat toimivat laulamisen lomassa.

Kaikenkaikkiaan tarinoiden kuljetus menee hyvässä soinnissa, mutta myös "sivutarinat" toimivat. Eräs esiintyjä saa jatkuvasti puheluita ja muut olettavat tästä asioita juuri omista epävarmuuksistaan ja peloistaan lähtien, jotka käsitellään myös myöhemmin.

Lempi duettoni olikin juuri kahden nuoren välillä, josta toinen oli päässyt musikaalikouluun Ruotsiin ja toinen ei halunnut tämän lähtevän. Äänet olivat upeat! Ohjauksellisesti olisin vain toivonut enemmän katsetta yleisöön, jotta olisimme nähneet tunteet kasvoilla paremmin. Toinen olisi voinut seistä vähän edempänä ja toinen taaempana ja he olisivat olleet koko ajan kasvot yleisöönpäin, vaikka olisivat laulaneet ja reagoineet toisiinsa. Lopussa tehokeinona olisi toiminut suoraan toisiin katsominen samasta vaakasuorasta.

Muutenkin lavaa olisi voinut käyttää enemmän: Irlanti-biisin jälkeen kaikki seisoivat vain rivissä. Hengittävämpi lavakuva olisi syntynyt jos suurin osa olisi mennyt esimerkiksi reunoille istumaan, joku olisi voinut venytellä tms. Esitys oli ikään kuin harjoitustilanne, missä nuoret spontaanisti alkoivat esittämään. Siksi laajempi lavankäyttö olisikin toiminut, nuoret olisivat saaneet istua, seisoa, maata, kuten itsekin nuorena harjoituksissa. Sitä oli satunnaisesti, muttei mielestäni tarpeeksi.

Age of Aquariuksessa oli hienoin lavakuva, mitä tulee musikaalikohtaukseen. Siihen oli laitettu mielikuvitusta.

Kaikenkaikkiaan Momentum oli hyvä kuvaus nuorten elämästä. Esitys todella muistutti, kuinka tärkeää on löytää oma ryhmänsä ja ihmisiä, jotka välittävät ja joista välittää takaisin. Energiakin parani huippuunsa loppua kohti. Mielikuvitusta olisi voinut käyttää enemmän koreografioissa, mutta esimerkiksi Molli kära -kappaleen aikana ei tarvinnut liikettä, koska usko tekstiin ja tilanteeseen riitti. Läsnäolo riitti, niin itse lavalla, kuin toiselle emotionaaliesti.

Esitystä oli hauska seurata ja illuusio lukkiutuneista ovista ja omanlaisensa tunnelma säilyi loppuun asti.

Teksti: Rosanna Ilo Liuski

To post a comment, you must register and login.