Arvio: SYLVI CVNTH, Seurasaaren kesäteatteri, Ilves- ja Kellariteatterin yhteistuotanto

Kävin katsomassa Kellariteatterin ja Ilvesteatterin yhteistuotannon Sylvin (SYLVI CVNTH) ensi-illan. Tunnelma on lempeä ja odottavainen.

Näyttämö on nurinkurin, me katsomme esitystä joka on koottu kallion kielekkeellä olevien puisten istuinpaikkojen varaan. Simppelillä mutta tehokkaalla lavastuksella on luotu kitchiä tunnelmaa.

Esityksen statement onkin tuoda Sylvin tapahtumat tämänpäivän näköisiksi. Yksi lempikohtiani olikin, kun Sylvi juoruili simpukkapuhelimeen eikä Aksel voinut työskennellä:

Ush, mikä Jörö Jaakko sinä olet!

Näyttelijät toimivat yhteisenä joukkona ja ainakin minulle Sylvin traaginen tarina avautui taas hieman enemmän. Hahmot oli aseteltu näyttämölle korostamaan dynamiikkoja, kuten esimerkiksi kohtauksessa “ei kukaan katso/kuule” ja kaikki katsovat. Näyttämön kieli avaa siis mahdollisuuden arkiseen absurdiuuteen, joka toimi mielestäni hyvin.

Välillä lavalta puuttuu liikkeellistä rytmiä. Esimerkiksi kohdassa, jossa Sylvi ja Viktoria menevät “kasvien taakse piiloon”, olisin halunnut nähdä heidän nostavan lehtikasvikoristeen ja vievän sen pari askelmaa alemmas näyttämölle, ikään kuin muuntaen lavaa ja paikkaa yleisön edessä. Pieniä asioita, joilla yleisöä olisi ikään kuin pidetty koukussa. Hiomisilla olisi siis saatu esitys vielä eheämmäksi, esimerkiksi tietyt tilalliset asiat  hahmottuivat kokonaan vasta loppua kohden, toisaalta se myös sulki draaman kaarta.

Olen itse ajatellut kovasti lähiaikoina näyttämön rakennetta, miten takana ollaan kuin piilossa ja salassa, keskellä yleisesti ja edessä intiimisti. Sylvi hyödyntää hyvin näitä asetelmia. Sokkoleikin olisin ehkä halunnut nähdä etunäyttämön hiekalla. Vaikka esitys välttääkin suoraa yleisökontaktia muutoin kuin väliajan ilmoituksella, olisi ollut herkullista nähdä Sylvi lähestymässä eturivin ihmisiä sokkoleikissään.

Mieleeni jäi hyvänväriset meikit, erityisesti kun sai katsella Sylvin, Alman ja Viktorian värikomboja. Ilahduin myös kovasti miten lavalle, erityisesti tanssijaisiin, saatiin eri hahmoja pienillä pukumuunnoksilla ja esiintyjien arkailemattomalla heittäytymisellä. Parhaat hetket nähtiin näyttämöllä silloin, kun näyttelijä uskalsi antaa kaikkensa itsestään roolille ja sille hetkelle, häpeilemättä! Hyvää vanhan liiton dramaattisuutta, joka kumma kyllä kuvastaa myös nykyaikaa.

Mielestäni esitys onnistui myös teemallisesti: identiteetti, rakkauden dynamiikka ja vapauden etsiminen välittyivät katsojalle. Usein sitä lukee käsiohjelman ennen esitystä, saaden vähän liian pitkän listan asioista, joista esitys tulee ohjaajan mielestä kertomaan. Sitten sitä miettii että jaa-a, täyttyiköhän mikään näistä nyt kumminkaan. Sylvi onnistui — myös muistuttamaan minua, että minäkin olen vapaa kantamaan tavaroita rintsikoissani!

Koimme myös ulkoilmaesityksen magiaa sillä hetkellä, kun Aksel on juuri kuollut: Lokki lehahtaa kuin katsastamaan tämän ruumista, säikähtää ja lentää tiehensä. Se kirkaisee takanamme, kuin antaen äänimerkin Viktorialle, joka juoksee sisään. Seuralaiseni näki sen taas Akselin ruumiina, joka lensi tuonpuoleiseen.

Kosketti kyllä. Lisää tällaista, kiitos!

Teksti: Rosanna Ilo Liuski
Kuvat: Ilves- ja Kellariteatteri