Arvio: ALTER/EGO löytää taiteilijaelämän pettymysten ytimen, Kellariteatteri

Alter/Ego on Jan Haapasen ja Markus Misukan teos, jonka Eero Leichner on dramatisoinut ja ohjannut.

By: Aug. 26, 2023
Arvio: ALTER/EGO löytää taiteilijaelämän pettymysten ytimen, Kellariteatteri
Get Access To Every Broadway Story

Unlock access to every one of the hundreds of articles published daily on BroadwayWorld by logging in with one click.




Existing user? Just click login.

“Mitä merkitsee minuus, kun on läpi elämänsä elänyt kuin roolissa? Entä mitähän rokkitähti tuumaa, kun hänestä riisutaan sekä rock ’n’ roll että tähteys? Ja onko suurempaa tragediaa, kuin kuolla vain tavallisena ihmisenä, joka on elänyt tylsän ja ennalta-arvattavan elämän, hiljaa ja katkerana – kun kukaan ei katso?” - Kellariteatteri

Hyvät esitykset alkavat jo lämpiöstä. Kellariteatterin seinille on levitetty lehtiartikkeleita suurista tähdistä meiltä ja maailmalta, mm. Ville Valosta ja Britney Spearsista. Alter/Ego on Jan Haapasen ja Markus Misukan teos, jonka Eero Leichner on dramatisoinut ja ohjannut. Alun asetelma on selkeä, kun päähenkilö Alvar (Misukka) ja hänen alteregonsa Frank (Lamminsivu) astuvat lavalle motiivilauseen siivittämänä: “Henkilön astuessa näyttämölle, henkilö kuolee - ja syntyy toinen…” Frankin nimestä saan mielleyhtymän Donnie Darko -elokuvan hahmoon, joka myös käsittelee synkkiä aiheita ja identiteettiä.

Ensimmäinen näytös käsittelee “Alter” osiota, fantasiaminäkuvaa, kun taas Egoa ja todellisuutta tarkastellaan toisella näytöksellä.

Ensimmänen näytös tuo katsojan eteen monta päälekkäistä kohtaloa. Alvar toimii suuren staran Mean (Nikamaa) taustalaulajana ja rohkenee puhumaan tälle keikan jälkeen, tarjoten röökiä. Kuin varjo, Alvaria seuraava ja hänen alterego Frank kommentoi ja tarkkailee tilanteita. Hyvää rytmiä toi Mean ja Frankin synkronisoidut kommentit Alvarille. Alvar pääsee kuin pääseekin parin päivän huuruiseen taiteilijaputkeen aina Mean studiolle asti. Pääsemme seuraamaan Alvarin nousua artistiksi. Suora kontakti yleisöön ja kertojamaiset kohtaukset ovat erinomaisia. Myös luovia lavalletulemisia on keksitty ja hyviä siirtymisiä paikasta toiseen valotekniikan (Salmi) kautta.

“On vain uskottava itseensä. Be yourself, everyone else is already taken”. Esityksessä käydään läpi onnistuneesti selfhelp-kliseet ja fantasiat, joita staraksi nousemiseen vaaditaan. Pikkuhiljaa Alvarin rajat ja sietokyky alkavat mennä rikki. Onni ei löytynyt parrasvaloista tai tv-haastatteluista.

Tähdenlento päättyy lyhyeen, sillä sekä Alvarille että hänen esikuvalleen Mealle käy kehnosti. Myöskään tuottaja-Marcell (Haapanen) ei löydä merkityksentunnetta työstään. Kapitalistinen todellisuus hönkii ylipäällikkö Markin (Frisk) raivoamisen myötä selväksi myös meille katsojille: sä teet musaa mikä myy, piste. Ei ketään kiinnosta “kuka sä oot ja miltä susta tuntuu”. Tämä on valitettava tosiasia niin pienillä, kuin suurillakin kentillä, taidealasta riippumatta. Kohtaus oli hyvin toteutettu.

Henkilökohtaisella tasolla monet lavan tapahtumat ja tragediat hymyilyttivät, koska olen itse jo käsitellyt osaa aiheista esim. taiteellisesta menestymisestä/epäonnistumisesta niin, että osaan jo olla armollisempi tätä absurdia maailmaa kohtaan -- vaikken ehkä ihan vielä itseäni kohtaan.

Lempikohtani oli Marcellin monologi “pienen kylän kasvatista” jolla huomataan olevan lahjoja ja jota kannustetaan kovasti. Mutta sitten kun hän lähteekin “keramiikakurssille tai taidelukioon” huomaa hän ympärillään olevan kymmeniä ja taas kymmeniä yhtä lahjakkaita tai jopa lahjakkaampia nuoria. Hyvä yksityiskohta oli myös, miten tuottajan pahisnauru Pyhän Taiteiljan -tunnustuksen johtamisen jälkeen muuttuu yskäksi: näin kaaren, miten hullu taiteiljanero lopulta alkoholisoituu, tipahtaa huomionpallilta ojaan.

Esitykseen on selvästi purettu hyvin henkilökohtaisia kokemuksia, mikä toimii tiettyyn pisteeseen asti. Rytmi alkaa painajaiskuvien kohdalla hapuilla, kun Alvarin päälle vyöryy liuta pahoja asioita. Olisiko esim. dialogi äidin kanssa ja tämän kohtalon ilmentäminen toiminut paremmin äänen kautta, kuin lavalle tuodun henkilön kautta, kun puhetta kaijuttimista kuitenkin käytettiin useasti? Esityksessä yritettiin myös selvästi nostaa niin Alvarin, Marcellin, kuin Mean kohtalot taiteen kentällä eri näkökulmista yleisön tarkasteltavaksi, mutta aika ajoin ne puuroutuivat keskenään.

Vaikka tarinat ja fokus välillä puuroutuivatkin, on Alter/Ego mielestäni tärkeä tarina kerrottavaksi erityisesti Kellariteatterissa, jonka kohdeyleisönä ajattelisin olevan suurimmaltaosin taideurasta haaveilevia nuoria. Se antaa olon, ettei ole yksin ajatustensa tai epäonnistumisen kokemuksien kanssa, joita lavalle tuodaan laajasti, erityisesti lempeässä toisessa näytöksessä.

Alter Ego kyllä löytää ytimen niistä pettymyksistä, mitä menestyneenkin taiteiljan “luomiskertomukseen” kuuluu. Lopulta ystävät ja yhteisö antavat suurimman menestyksen ja täyttymyksen tuneen.

Teksti: Rosanna Ilo Liuski

ALTER/EGO
 
Ohjaus: Eero Leichner
Alkuperäiskäsikirjoitus: Jan Haapanen & Markus Misukka
Dramaturgia: Eero Leichner
Valosuunnittelu: Pietari Salmi
Äänisuunnittelu: Freddie Sukura
Pukusuunnittelu: Onni Vesikallio
Tuotanto / Lavastus / Maskeeraus: Työryhmä
Graafinen suunnittelu: Eero Leichner, Freddie Sukura & Ville-Matti Tenovirta
Rooleissa: Artturi Frisk, Jan Haapanen, Siiri Lamminsivu, Markus Misukka, Martti Nikamaa


Comments

To post a comment, you must register and login.



Videos